maanantai 21. joulukuuta 2015

Pikkujouluissa Lahdessa asti

Lahdessa osallistuin ke 9.12. Päijät-Hämeen nukkislaisten pikkujouluihin, joissa oli ohjelmana miniristipistotyö. Ohjaaja antoi kolme erilaista mallia valittavaksi. Lopulta päädyin kynttiläaiheeseen. Ehdin tehdä vain osan työstä. Tosi hienoa oli se, että saimme osta valmiiksi viimeisteltyjä liinoja - sen kun pistelet menemään! Liinojen reunat on virkattu tosi nätisti. Ostin toisenkin, vähän pidemmän (3x10cm) (1,50€).
Nyt lopulta sain pisteltyä työn loppuun asti, tällainen siitä tuli. Nämä pistellään siis langan yli. Vähän hämää että langat ovat eri paksuisia, siitä ei synny millään ihan tasaista jälkeä. Seuraava hankinta on kunnolliset suurentavat lasit!
Ja sorry vaan kuvan huono laatu, enpä muistanut varustaa sitä tulitikkua mittaa näyttämään ja kuva on otettu tabletilla, joka ei tiedä tarkentamisesta mitään. Liinan koko on 3 x 8cm.

Ei kommentteja: