Paljon Onnea Nimipäiväsankarille! Kukat sain naapurilta, paljon kiitoksia ja hyvää matkaa lämpimiin maihin.
Pyry ulkona ei haittaa, kun ihailen kaikkea mitä postityttö tänään (eilen, tiistaina 12.1.) pudotti luukustani. Kuvaussään puolesta päivä oli kehno, kun varusteetkaan eivät ole kummoiset (tabletin kamera, koska kameran laturi on hukuksissa enkä saa kameraa kuvauskuntoon).
Pyry ulkona ei haittaa, kun ihailen kaikkea mitä postityttö tänään (eilen, tiistaina 12.1.) pudotti luukustani. Kuvaussään puolesta päivä oli kehno, kun varusteetkaan eivät ole kummoiset (tabletin kamera, koska kameran laturi on hukuksissa enkä saa kameraa kuvauskuntoon).
Ensimmäisenä kolmesta synttäripaketista aukaisin Irman lähettämän, paljon kiitoksia, Irma! Mietin mitä kummaa miniä siellä oikein on, tuntui pehmoiselta.
Anitalta sain rakennustarvikkeita ja valmiita esineitä. Paljon kiitoksia!
Niinan paketista paljastui kaikkea pientä ja vielä pienempää, täydellisen pientä. K I I T O S !
Ooooh! Kaikki itse virkattua:
-peitto isoäidin neliöistä!! Kahdella eri värillä virkattu, koottu ja päätelty. Minä tarvitsisin tällaiseen pikkuruiseen hommaan kyllä suurennuslasin.
- soma myssy, jossa on irtokoriste tupsuna!!
- ja ristipistotyyny!!! Home Sweet Home- tekstillä. Minä olen kuulkaa sanaton. I - h a - n - i - a :) Suurkiitos näistä, Irma!
Minulla on sen verran paha nikkeliallergia, että tällaisiin ohkaisiin lankoihin tarvittavan metallikoukun käyttäminen ei kerta kaikkiaan onnistu, siksi olen todella iloinen kun sain nämä, käsityöt kuitenkin ovat tärkeä osa elämää, myös nukkekodissa.
Sisällön selvitys, järjestyksessä vasemmalta oikealle, ylhäältä alas:
- jätskitikkuja ja puulastoja. Tosi kiva, kiitos, Anita! minun varastossani onkin vain kerran nuoltuja jädetikkuja, joissa pesusta huolimatta näkyy suklaakuorrutuksen jättämä tumma raita :) Näistähän syntyy vaikka mitä!
- Minna Immosen kortin päällä ja alapuolella läpinäkyviä muovihylsyjä, joista saa tuunattua vaikkapa oluttuoppeja - luulisin
- Kaksi puista pikaria ja niiden vieressä oleva vesipullo (?) tulivat mukanaan kommetti että ovat isoja 1:12 -taloon. Ei haittaa! Ei huolen häivää, kyllä näille paikka löytyy, usko pois! :)
- kolme erikokoista tarjoiluvatia, joista yhdelle kiinnitetty (eri pysyvästi) karjalanpiirakoita ja muuta minihyvää.
Niinan paketista paljastui kaikkea pientä ja vielä pienempää, täydellisen pientä. K I I T O S !
Kuvassa näkyy
- koristekehyspeili, joka menee varmaan makuuhuoneeseen tai kenties enkelitaloon
- aseman kello, jonka paikka on vielä mietinnässä
- yhteen sidottu pinkka kirjoja, joiden päällä m-koru
- korkea Aalto vaasi. Omaa 1:1 maljakkoa juuri viime viikolla täyttäessäni mietin, että varmaan voisi minikoossakin tällaisen tehdä. Nytpä ei tarvitse :)
- alempana peilin alapuolella DIOR tohvelit, vai onko nuo avokkaat. Minulla ei taida olla niin hienoa nukkeakaan, kenen käyttöön nämä suoriksi menisivät. Talletetaan tulevaa käyttöä varten
- ruoka- ja juomapakkauksia rivissä, maitoa, kahvia ja muuta tuiki tarpeellista elämiseen nukkekodissa. Nämä ovat valloittavia!
- alimmaisena ajanvietteeksi Afrikan tähti. Tämän laitan olkkariin ja luulen että pian on tunkua pöydän ääressä kun kaikki väki haluaa pelata