torstai 21. tammikuuta 2016

Taikataikinasta

Lisää kokeiluja erilaisista taikinoista. Resepteissä näkyy olevan pieniä vaihteluita. Kolmea erilaista olen nyt kokeillut, toistaiseksi niistä mieluisinta on ollut fifty-fyfty vehnäjauho-perunajauho ja niihin lisätty öljy -seos. Se on mukavan joustavaa, valkoista ja pehmeää. Se ei halkeile käsiteltäessä ja on sileää.
Toinen uusi kokeilu on liima-jauhoseos. Ohjeen mukaan sen piti antaa levätä vuorokausi jääkaapissa. Siitä tuli hyvin jäykkää, pehmenee jonkin verran käsissä puristellessa, mutta rupeaa murenemaan. Lisäsin öljyä ihan käsiini, se auttoi jonkin verran. Kuivuttuaan tästä massasta tehdyt esineet ovat sitten öljyisiä ja kellertäviä - harmi!
Muutamia kuvia tekeleistä, jotka ovat kaikki 'vaiheessa' sillä suunnittelin niitä osiksi joko lautasella olevaa ateriaa(ei ole lautasia) tai kellarin laarissa tai kaupan kopassa olevia tuotteita. Ei ole laareja eikä koppiakaan vielä, pitää tehdä.




Synttärit jatkuvat

Postiluukusta kolahti taas uusi paketti - voi elämän ihanuutta! <3 Tällä kertaa saapui Maaritin matkaan laittama, sekin täynnä pelkkiä ihanuuksia. Sievästi pakattuina, kiitos - pakettien avaaminen on lempipuuhaani.
 Ensin kuvasin niiden sisällön vaalealla kuvauspohjallani, mutta tajusin että tumma pohja tuo nuo läpinäkyvät esiin paremmin, ja sitä paitsi unohdin TAAS sen mittakaavatikun!
 Tässä siis uudestaan kuvattuina - somainen pikku enkeli. Olisin halunnut ikuistaa kurkkauksen helman alle (somat pikku jalat), mutta valoa on nyt paljon (aurinko paistaa <3) että valkoinen ylivalottuu ja on yhtä mössöä.
 Nämä 'sairaalatarvikkeet' ovat juuri sellaista materiaalia, mihin minulla ei ole mitään pääsyä eikä kontaktia, siksi olen ihan innoissani tästä lähetyksestä, näistähän syntyy vaikka mitä!
 Metallirengas ja kehys menevät varmaankin hienomman puolen eli olohuoneen koristeluun, luonnonmateriaaleista syntyy kulhoja - tai siis nehän ovat jo. :)
Upea lähetys tämäkin, inspiroiva ja ihastuttava kuten kaikki edellisetkin, suurkiitos, Maarit!