sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Turussa näyttelyssä ja markkinoilla

Kyllä kannatti herätä viiden jälkeen ja ajella Elimäelle odottamaan Onnibussia! Aboa Vetus on saanut V&A Childhood Museumin nukkekoteja esiteltäviksi. Ei ole Suomessa moisia ikinä nähtykään. Ovat niin isoja että täyttäisivät lastenhuoneen kokonaan. Vaikka ennenvanhaankin aikuiset niitä rakentelivat ja sisustivat.
Kannattaa käydä ajan kanssa tutustumassa, tekstit ovat valaisevia ja niitä on paljon. Jokaisessa talossa saa valot päälle joko koko taloon tai voi painaa paneelissa nuken kuvaa. Nuken kohdalle syttyy valo ja se kertoo tarinansa. Kuuluvuus yleisöä täynnä olevassa salissa oli kyllä huono.

Päijäthämeen kerhon lehtiä ostin ohjeita saadakseni. Vaikuttaa kerholta, johon voisi liittyä. Toisessa kuvassa ostokseni. Mittatikku tulee käyttöön, hyvä kun löytyi, ei tarvi itse ruveta tekemään. Harmitti muutenkin kun oli markkinoilla vain kaikkea valmiiksi tehtyä, upeata työtä kylläkin, en sitä sano. Mutta nyt on fiilis että haluan tehdä itse.




Ei kommentteja: